Tänään on vitutuspäivä, niinkin aikuismaisesta syystä kuin että en saa, mitä haluan.
Ja mitäkö haluan? Risteilylle. Tallink Galaxylle, Nova Club -risteilylle, jossa tänään esiintyy Poets of the Fall. Pääsenkö? En. Miksi? Sain passin siihen kuntoon, että sillä voi peräti poistua maasta, mutta se, mikä mättää, on rahatilanne. Risteily on tänään, palkkapäivä huomenna. Tilin saldolla ei hirveästi hurrata. Kyllähän sillä ruuat hankkii, mutta ei sillä risteilylle lähdetä.
Ehkäpä parempi näin, rupeaisi kuitenkin ahdistamaan siellä puolituntemattomien seurassa ja mihinkäs pakenet piiloon kun ympärillä on vain merta? Toki vaihtoehtona on sitten hypätä sinne helvetin mereen, mutta ei asiat vielä kuitenkaan ole niin pahasti solmussa että ihan vakavastiotettavana ratkaisuna tuota pitäisin. Katsotaan sitten, jos tämä vahvempi ahdistus jatkuu vuosikausia, sitten saatan - haukkukaa vain raukkamaiseksi, mutta te ette joudu elämään tämän kanssa - harkita jotain tuon suuntaista. Mutta en usko siihen ratkaisuun päätyväni -- ainakaan ihan heti.
Ei se sitä silti muuta, että haluaisin sille risteilylle. Kaipaisin jotain irtiottoa arjesta. Joka päivä on vähän samanlainen, ja kuten eilen sain kuulla, en varmaan koskaan poistuisi edes kotoa, jos koiraa ei olisi aivan pakko käyttää ulkona. Ja vaikka pääsisinkin risteilylle, kuka hoitaa muka koiraa sen ajan? Helppohan se olisi, jos koira olisi... emt, normaali, mutta vaan kun ei ole. Rahaahan nyt aina saa jostain, se ei ole se pahin este. En vaan suostu jättämään koiraa vuorokaudeksi yksin. Tokihan se pärjäisi, sitä en epäile, mutta olisiko se sitten reilua? Ottaen kuitenkin huomioon, miten läheisriippuvainen tuokin karvakasa on (aivan kuten emäntänsäkin), 20+ tuntia yksin saattaisi tehdä kovasti hallaa haukun mielenterveydelle, jossa ei tälläkään hetkellä ilman sen suurempia lähiaikoina sattuneita traumoja ole kovinkaan paljoa hurrattavaa. Miksikö kukaan ei ota sitä hoitoon? Pitkä tarina. Aloitetaanko siitä, ettei se osaa käyttäytyä paskan vertaa? Eikä sekään vielä se pahin, uskoisin tuon vahvan ADHD-oireilun olevan se suurin syy, miksi kaikilta tulee vastaukseksi "anteeksi, mutta ei" kysyttäessä, voisiko joku koiraa hoitaa. Minähän olen siihen jo tottunut että ei tarvitse kuin vessassa käydä ja alkaa huuto ja ininä, ja sieltä poistultaessa tervehtiminen on loikkimista ja vinkumista kuin olisit ainakin vuoden ollut pois. Ja se, joka tarjoaa ohjenuoraksi, että "kouluta se koira" -- ohjeita siihen, miten kymmenvuotias hyperaktiivinen suhteellisen kovia viime aikoina kokenut koira uudelleenkoulutetaan mallioppilaaksi? Ei. Mitenkään.
Nalle on minulle rakas, joten ei mitään "vie se piikille" -ratkaisuja myöskään, kiitos. Minä elän sen kanssa, minä hoidan sen, olisi vaan kiva välillä päästäkin johonkin. Lapsi olisi niin monessa suhteessa helpompi, ja varmasti jos joskus äidiksitulolla minua siunataan, vauva ei ole mitään verrattuna Nallen energiavarastamiseen.
Tai olisi edes pienempikokoinen, vaan kun ei. Tuollainen iso, höselö rotisko. En syyllistä ketään ei-vastauksista, kunhan vingun, kun en mihinkään pääse.
Ajattelin, että jos menisi terminaalille moikkailemaan kuitenkin niitä, jotka sinne pääsevät. Ehkä se piristäisi.
Tai sitten masentaisi ja ahdistaisi ja vituttaisi vielä enemmän. Hyvä, kun omaa päätä voi ennakoida niin helvetin hyvin. <3
Onneksi huomenna edes on ne ilotulitukset, edes jotain vaihtelua arkeen. Sairasloma siis näillä näkymin jatkuu ainakin syyskuun loppuun, ja sitten taas katsotaan uudelleen. Nyt kun olen F32.2 (tuntuu muuten oudolta edelleen), sain myös lähetteen psykologille. Kuulemma tulee jossain välissä kutsu kotiin. "Odotan innolla".
Nyt katselen josko jossain olisi kivannäköisiä pooloneuleita myynnissä, syksy alkaa hiipiä kuvioihin, ja vaikka se onkin aika iso ilon aihe minulle (vihaan kesää), päivien ja iltojen lisääntyvä kylmyys vaatii vaatekaapin uusimista hiljalleen. Vinkkejä, mistä saisi halvahkoja neuleita (alle 50 e/neule, kiitos)? Itse en osaa neuloa, virkata vain, joten...
