Tänään muutuin ihmisenä. En ole enää F32.9, olen F32.2, ja vain siksi, että raahasin lääkäriin mukanani miehen, jota lääkäri kuunteli. En siis ole enää epämääräistä vähän vaikeammanpuoleista masennuksentapaista sairastava hysteerikko, vaan ihan Aikuisten Oikeasti vakavasti masentunut ihminen. Jatkuvan Cipralexin ja Opamoxin mainostuksesta poiketen kauniiseen käteen tarjottiin uusi cocktail Efexor/Diapam/Imovane/Imodium (tästä lähtien kulkee nimellä EDII tässä päiväkirjassa - niin, siis, kunnes lääkitystä jälleen vaihdetaan) ei-toimivan kombon Cipralex-Opamox-Stella-Primperan (COSP) tilalle. Jos saisi jotain tolkkua vähitellen tähän elämään, jos tämä auttaisi niin tämä pillerirumba ei varmaankaan tuntuisi niin epämiellyttävälle kuin COSPin tapauksessa. Oksennusripuli, jatkuva kuvotus ja väsymys joka ei lähde mihinkään sen yleispaskan olotilan lisäksi alkavat jo pikkuhiljaa vähän syödä pikkuneitiä. Itkuraivaritkaan eivät oikein tilannetta auta. Varsinkaan, kun niihin herää yöllä eikä oikeastaan tajua missä helvetissä sitä oikein edes on. Go, Panic! Go! Go!

Kuulostaa huonolta animesarjalta.

Tuntuu hassulta, että nyt sitten olen ihan virallisestikin tämän kirkkokunnan jäsen. F32.2. Ihan oikeasti sairas ihminen. Ei sillä että missään vaiheessa olisin epäillyt etteikö siellä korvien välissä olisi jotain ihan kunnolla viturallaan, mutta silti tuollainen Virallinen Varmistus tuntuu vähän hassulta. Nyt miun paskan olon ja kaiken viime vuosien kerääntyneen ahdistuksen voi summata tasan yhdellä koodilla.

F32.2.

Hienoa.

Ja oikeasti ihan vitun ahdistavaa.